Apua turvallisen tiimin luomiseen
Turva muodostuu luottamuksesta ja keskinäisen hyväntahtoisuuden synnyttämisestä ja vaalimisesta. Tahdon itselleni ja toisille hyvää ja tiedän muiden tahtovan itselleen ja minulle hyvää. Epäterve kilpailu vaihtuu yhteistyöksi.
Kukin meistä vaikuttaa muihin tai johtaa muita aina sillä, mikä ja millainen itse on. Tämä johtuu siitä, että ihmiset lukevat meitä sellaisina kuin olemme, eivätkä sellaisina kuin yritämme olla.
Jos se, mitä ihminen on, on ristiriidassa sen kanssa, mitä hän sanallisesti viestii, syntyy hämmennystä, epäluottamusta ja lopulta turvattomuutta, joka heikentää yhteisön toimintaa ja tavoitteiden saavuttamista.
Turvallinen tiimi syntyy jäsentensä itsetuntemuksesta ja tietoisuudesta, sillä sellaisen ihmisen ympärillä, joka ei tiedosta sitä, mitä on, on turvatonta. Tiedostamatonta ihmistä ympäröi ikään kuin miinakenttä, jonka miinat räjähtävät, kun joku ilmaisee ajatuksen tai tekee teon, joka riittävästi muistuttaa esimerkiksi aiempaa kivuliasta kokemusta.
Kun ihmisestä nousee esiin se, mikä hänessä on parasta, tehokkuus ja hyvinvointi kasvavat.
Turvallisessa tiimissä ihmiset uskaltavat ottaa esiin myös vaikeita asioita ja sanoittaa muille itsessä herääviä tunteita sekä tarpeita. Esimiehelle ja johdolle uskalletaan kertoa epäkohdista, ja kantaa siten yksilöinä vastuuta koko tiimin ja organisaation menestymisestä.
Turvallinen tiimi muodostuu ihmisistä, jotka tuntevat itsensä ja oman keskeneräisyytensä, ja siksi tunnistavat ja hyväksyvät saman ihmisyyden myös muissa. Turvallisen tiimin jäsenet eivät turvaudu puolustusmekanismeihin, piiloudu roolien taakse tai kilpaile keskenään – vaan tukevat toisiaan tehden yhteistyötä hyvässä hengessä. Siksi turvallinen tiimi synnyttää työn iloa, luovuutta ja rohkeutta.
Me WisdomHousessa autamme tiiminne yhteishengen luomisessa ja vaalimisessa. Hyväntahtoisuuden kulttuurin omaavissa tiimeissä jokainen tiimin jäsen vapautuu tutkimaan ensisijaisesti itseään, sitä mitä hänessä erilaisissa tilanteissa herää. Toissijaisesti tiimin jäsen vapautuu tutkimaan sitä, miten se mitä hänessä herää vaikuttaa hänen omaan liittymiseensä tiimiin ja tiimiin kokonaisuutena. Tutkiminen ja ihmettely yhdessä ja erikseen auttaa löytämään sen, mitä tiimi parhaimmillaan voi olla. Tällaisissa tiimeissä on varaa tehdä virheitä ja epäonnistua, ja juuri siksi myös olla rohkea ja innovatiivinen.
