Paavi Franciscus julisti vuonna 2016 tuolloin jo edesmenneen, tunnetun hyväntekijä Äiti Teresan pyhimykseksi. Monipuolisesta hyväntekeväisyystyöstään huolimatta Äiti Teresa sai jo elinaikanaan osakseen paljon arvostelua. Hänen sanottiin esimerkiksi antaneen rikkaille, diktaattoreille ja rikollisille mahdollisuuden omantunnon pesuun rahalahjoitusten muodossa.
Muitakin vikoja löytyi. Äiti Teresan väitettiin ”harhauttaneen” kannattajansa uskomaan, että hän saisi lopetettua kaiken maailman kurjuuden ja epäoikeudenmukaisuuden – ja näin vain pettäneen häneen uskoneet. Äiti Teresaa syytettiin niin ikään korruptiosta ja köyhäinhoidon huonosta lääketieteellisestä tasosta.
Avustustyön sanottiin tähtäävän enemmän sielujen pelastamiseen kuin köyhien parantamiseen.
Erityisen raskaana todisteena pidettiin vuonna 2007 julkaistua kirjaa Mother Teresa: Come Be My Light, joka sisälsi Äiti Teresan kirjoittamia kirjeitä hänen rippi-isilleen ja esimiehilleen 66 vuoden ajalta. Kirjeistä paljastui, miten Äiti Teresa oli saanut kutsumuksen työhönsä, mutta miten voimaa antaneet uskonnolliset kokemukset olivat loppuneet hänen siirryttyään slummityöhön. Sitten seurasi sisäinen tyhjyys, joka ”tuntui helvetiltä”.
Äiti Teresa jatkoi kuitenkin työtään, ja vain hyvin harva tiesi hänen sisäisestä kriisistään. Mutta millainen pyhimys oikein tunsi näin?
”Ihmisoikeusliikkeen Harvey Weinstein”
Entäpä ihmisoikeustaistelija Martin Luther King? Googlaamalla nimen esiin nousee paljastus vuodelta 2019. Kingin elämänkerran kirjoittaja David Garrow kertoo saaneensa selville, että Kingillä oli kymmenittäin avioliiton ulkopuolisia suhteita. Monet sanomalehdet, mukaan lukien esimerkiksi Atlantic, Guardian ja New York Times, otsikoivatkin nyt Kingin olevan ”ihmisoikeusliikkeen Harvey Weinstein”.
Kaikki sai alkunsa Garrowin näkemästä Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI:n käsin kirjoitetusta muistiosta, jonka oletettiin perustuvan salakuunteluun. FBI oli asentanut Kingin hotellihuoneeseen salakuuntelulaitteet, joiden avulla he olivat saaneet selville, miten King ja pastori Logan Kearse olivat pitäneet seksiorgioita hotellissa. Ja jopa raiskanneet naisen.
Muistion todenperäisyys on monelta taholta kyseenalaistettu. Ne poliisin edustajat, joilta voisi kysyä asiasta lisää, ovat kuitenkin jo kuolleet.
Cancel-kulttuurin ydin
Edellä oli vain kaksi esimerkkiä, mutta listaa voisi jatkaa loputtomiin. Planeetaltamme ei varmaankaan löydy yhtäkään hyvää tehnyttä ihmistä, joka ei olisi myös erehtynyt, tai jota ei olisi syytelty virheistä. Tunnumme tästä huolimatta ajattelevan, että jos hyvää tehnyt ihminen ”mokaa” kerrankin, hän ei ole aito. Hyvätkin asiat muuttuvat mitättömiksi yhden huonon takia. Mokannut on petturi, joka ei ansaitse enää kunnioitusta mistään.
Cancel-kulttuuri edustaa juuri tätä ajatusta.
Päättelemme Äiti Teresan uskonkriisin todistavan, ettei hän ole koskaan uskonutkaan aidosti. Martin Luther Kingin siviilielämän rötöstelyt tekevät tyhjäksi hänen ponnistelunsa mustien kansalaisoikeuksien puolesta. Epäily siitä, että Jeesuksella oli seksisuhde Maria Magdalenan kanssa, tekee tyhjäksi hänen pyhyytensä. Nostamme mielellämme esiin epäonnistumiset onnistumisten sijaan.
Miksi näin käy? Tunnemmeko itse voimattomuutta suurhahmojen edessä? Vai kaivelemmeko heidän vikojaan siksi, että käsityksemme pyhimyksistä, valaistuneista ja guruista on vääristynyt?
Kohtalona Ikaroksen lento
Kreikkalaisessa mytologiassa kerrotaan Ikaroksesta, joka sai isältään vahasta ja sulista kootut siivet. Isä neuvoi poikaansa välttämään sekä lentämistä liian lähellä merta että aurinkoa. Meren kosteus voisi irrottaa sulat, ja aivan yhtä tuhoisaa olisi auringon kuumuus. Olisi siis vältettävä äärimmäisyyksiä, niin alhaisia kuin ylhäisiäkin. Ikaros ei uskonut, vaan lensi korkeuksiin.
Hehkuva lämpö sulatti siipiä koossa pitäneen vahan. Ikaros putosi mereen ja hukkui.
Myös kaikki pyhät kirjoitukset ja viisaat viestittävät kohtuudesta, pitkäjänteisyydestä ja maltillisuudesta. Ei pitäisi sortua toivottomuuteen eli vajota meren syvyyksiin upoksiin, muttei liioin kuvitella itsestään katteettomia eli syöksyä aurinkoa päin luullen itseään heti valmiiksi ja suoraan jumalaiseksi. Täydellisiä ihmisiä ei ole – on vain inhimillisiä ja siten eriasteisesti epätäydellisiä.
Buddha esimerkiksi piti itseään tavallisena ihmisenä, eikä pyhimyksenä tai valaistuneena.
Ehkä pyhimmät meistä ovatkin niitä, jotka tiedostavat oman keskeneräisyytensä, ja käyvät työhön sen voittamiseksi. Ehkei pyhäksi siis teekään täydellinen pyhyys, vaan sen vakava tavoittelu. Erehdykset ja keskeneräisyys ovat askelmia, joiden kautta itsensä kanssa kilvoittelevat tekevät matkaa eteenpäin.
Ajattelun matka
Arvosta niitä, jotka etsivät totuutta, ja varo niitä, jotka ovat löytäneet sen.
– Voltaire
Pyhään pyrkivä ei käy vain päivittäistä – vaan joka minuuttista – sylipainia oman minuutensa puolustusmuurien kanssa. Se tarkoittaa jatkuvaa oman ajattelun tutkimista ja siivoamista. Omien heikkouksien, väärien käsitysten, alitajuntaan sullottujen asioiden ja pelkojen kanssa painimista, olipa kyse sitten omasta uskonpuutteesta, omahyväisyydestä, negatiivisuudesta tai aistillisista haluista.
Emme aina tiedosta omia heikkouksiamme, mutta voimme pyrkiä tekemään ne näkyviksi, jotta voimme korjata ne. Tämä on kuitenkin yllättävän vaikeaa, sillä ihmismieli huijaa helposti omistajaansa. Yleensä pyrimme pikemminkin salaamaan heikkoutemme. Jos ei tunnista omia ajatuksiaan ja motiivejaan, ennen kuin huomaakaan on ajautunut ”lentämään” liian matalalla – tai liian korkealla.
Munkkikoulutuksen itsekin saanut Jay Shetty kertoo kirjassaan Ajattele kuin munkki, miten munkkikoulutuksessa olleet eivät tosin tavoitelleet valtaa, asemaa tai varallisuutta, mutta joutuivat mielensä huijaamaksi vielä kierommalla tavalla: Munkkioppilaat alkoivat kilpailla keskenään siitä, kuka oli ”henkisesti paras”, meditoi pisimpään, osasi ulkoa eniten pyhiä kirjoituksia tai sai meditoidessaan eniten autuuden kokemuksia.
Näin mikään munkkioppilaiden mielen perustasolla ei tosiasiassa eronnut niistä, jotka kilpailivat maallisesta vallasta, kunniasta ja varallisuudesta. Kilpailun näyttämö oli vain vaihtunut toiseksi.
Antisankariuden voima
Millainen hahmo kristillisyyden esikuvamme Jeesus sitten oli? Ainakaan hän ei toiminut Ikaroksen tapaan suunnaten päistikkaa ja omavoimaisesti kohti aurinkoa. Hän ei myöskään sanonut: ”Olen niin rohkea, täydellinen ja pyhä, että katsokaa, miten helppoa tämän maljan juominen minulle on”. Sen sijaan hän sanoi: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois”.
Jeesusta pelotti edessä oleva kohtalo, ja hän myönsi sen, eikä yrittänyt esittää sankaria tai peitellä pelkoaan näennäisrohkeudella. Hän ei tuntenut olevansa ihmiskunnan muita parempi ja muita korkeammalle lentävä sankari, vaan tuntui tietävän jokaista soluaan myöten, että oli inhimillinen.
Jeesus ei liioin pyytänyt pikavalaistumista, joka veisi kaiken pelon pois ja tekisi hänestä täydellisen ja muita paremman supermiehen. Jeesuksen sankaruus oli nähdäkseni eräänlaista sankaruudesta luopumista – tai paremminkin: tavanomaisen sankaruuden vaihtamista aivan toisenlaiseen.
”Olkoon tahtoni tapahtumatta”
Oikotietä valaistumiseen ei voi olla – koska kuten munkkioppilaatkin tajusivat – se vain tekisi ihmisestä ylpeän, muita paremman ja omavoimaisen. Oikea tavoite taas on aivan päinvastainen: kasvaa pienemmäksi ja nöyremmäksi, ja tehdä näin tilaa viisaudelle.
Pyhimmät ihmiset tuntuvat tietävän, että omat toiveet eivät ole kovinkaan viisaita omalta kannalta.
Pikaväylää valaistumiseen ei siis taida olla, vaikka ihmismieli sellaista tietenkin toivoo tajuamatta, että tulee samalla toivoneeksi oman kehityksensä pysähtymistä. Kehityshän tapahtuu aina vaivan, ja pelon, muutoksen tai kärsimyksen kautta – ja juuri niitä ihminen taas karttaa luonnostaan.
Ehkä juuri tästä syystä Jeesus lisäsikin pyyntönsä perään vielä toisen, viisaamman: ”Mutta älköön toteutuko minun tahtoni vaan sinun.”
Teksti: Nina Pinjola/Mindlions.com
Mindlions on WisdomHousen strateginen partneri valmennuksissa ja viestinnässä.
Kuvat: Shutterstock
