Tommy Hellstenin omistaman ja kipparoiman Ab WisdomHouse Oy:n kehitysjohtajan, KTM Annika Vilkin, oma kasvupolku ”Ihmiseksi tavattavissa” on ollut pitkä ja vaiherikas. Strategiasuunnitteluun ja budjetointiin erikoistunut kauppatieteiden maisteri on toiminut mm. myynnin, markkinoinnin, asiakaspalvelun ja viestinnän asiantuntija-, esimies- ja johtotehtävissä. Erityinen kiinnostuksen kohde on kaikki nämä vuosikymmenet ollut aidosti asiakaslähtöisen ja asiakasta ensisijaisesti palvelevan yhteistyön johtaminen ja kehittäminen läpi koko organisaation. Tämä on johdattanut ihmettelemään, tutkimaan ja kehittämään ns. ”kovien” liiketoimintastrategioiden ja -mallien lisäksi brändinrakentamista ja maineenhallintaa sekä usein näkymättömiä ja jännitteisiä yksilö-, tiimi- ja organisaatiotason dynamiikkoja. Dynamiikkoja, jotka käsittelemättöminä voivat johtaa mittaviin haasteisiin ja liiketoimintamenetyksiin, mutta joista toisaalta voi yhdessä läpikäytyinä muodostua onnistumisen ydin.
Annika kokee ensisijaisesti olevansa asiakkaan palveluksessa aina ainutlaatuisena aukeavan ihmisyyden ihmeen äärellä. Näin olipa kyse sitten terapia-asiakkaasta, työnohjausasiakkaasta tai kokonaisen tiimin tai organisaation valmentamisesta. Ihmisyyden ymmärtäminen ja inhimillisen kohtaamisen voima on vahva kasvun ja kehityksen ajuri niin henkilökohtaisella kuin tiimi- ja organisaatiotasolla.

Tämän oivaltaminen on ohjannut paitsi omaan kasvuprosessiin myös johdattanut opiskelemaan johdon ja esimiestyön työnohjaajaksi (STOry), Ihminen tavattavissa -terapeutiksi, psykodraamaohjaajaksi ja metataitovalmentajaksi. Ihmisyyden syvä ymmärtäminen on organisaatiolle kuin organisaatiolle valtava kilpailuetu. Erityisen vahvasti se on sitä, kun olemme siirtyneet tekoälyn aikakaudelle.
Ennen WisdomHouselle tuloaan Annika on työskennellyt asiakassuhdemarkkinointitoimiston projektijohtajana ja toimitusjohtajana sekä myyntijohtajana ja markkinoinnista, viestinnästä sekä asiakaspalvelusta vastaavan johtajan tehtävissä ICT-toimialalla. Opiskeluaikana ja heti valmistumisen jälkeen erilaiset taloushallinnon sisäisen ja ulkoisen laskennan tehtävät tulivat tutuiksi. Annikan kiinnostus ulottuu strategiasuunnittelusta ja budjetoinnista, brändin luomiseen ja maineenhallintaan sekä asiakastarpeiden ymmärtämiseen ja prosessien eli yhteistyöketjujen rakentamiseen ja kehittämiseen. Erityiseksi sydämen asiakseen nykyisessä työssään Annika kokee asiakkaiden auttamisen hyväntahtoisuuden kulttuurin rakentamisessa ja vaalimisessa. Tommy Hellstenin emäntyöllään luoman Ihminen tavattavissa -filosofian sisällyttäminen työelämä- ja johtamistaitojen ytimeen auttaa tässä niin yksilö-, tiimi- kuin organisaatiotasollakin.
Ihmisyytensä sekä oman ”ohjelmointinsa” ja elämänkaarensa totuudellisessa tarkastelussa ja ymmärtämisessä avautuu valtava potentiaali jokaiselle meistä. Samoin organisaatiossa voidaan ihmisyyden syvän ymmärtämisen ja vaalimisen kautta luoda ainutlaatuista ja kestävää kilpailuetua. Ytimessä on yhteys, joka syntyy kyvystä olla läsnä ja kuunnella niin itseään, lähimmäisiään kuin ympäristöään totuudellisesti. Reitti sinne ei ole helppo, saati kivuton, ja juuri siksi se luo vastuullisen ja kantavan perustan todellisille muutoksille.